Miten kausi sujui? Team Lemkemin ja WU19 SM-joukkueen valmentajien mietteitä

Lahti Basketball Junioreiden naisten edustusjoukkue Team Lemkem ja U19-tyttöjen SM-joukkue pelasivat vaikean kauden, joka kuitenkin päättyi hienosti. Team Lemkem selvisi Naisten I divisioonan pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja U19 SM-sarjassa kaulaan ripustettiin pronssimitalit.

Molempien joukkueiden valmennuksessa on usean kauden ajan toiminut tuttu nelikko: Kristian Lampèn, Jarkko Sallinen, Mika Andersin ja Tomi Niementö. Tämä valmennustiimi ansaitsee kiitokset ja kumarrukset vaikean kauden läpi viemisestä. Kysyimme nelikolta, mitä kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen.

Kristian Lampèn

Kausi oli pitkä ja rikkonainen. Haasteellisin kausi omalla 30-vuotisurallani. Aloitimme kauden hienosti ja kaikki näytti jopa erinomaiselta, mutta marraskuusta lähtien epäonni alkoi seurata joukkuetta. Yksi toisensa jälkeen loukkaantui tai sairastui, ja sen jälkeen emme päässeet pelaamaan yhtään peliä parhaalla ryhmällä saati harjoittelemaan. 

Näiden haasteiden kanssa jouduimme painimaan loppukauden, ja silti tulos oli ihan hyvä. Parempi kuin edellisellä kaudella, mikä kuvastaa joukkueen kehitystä oikeaan suuntaan. Silti jäi hampaankoloon. Jossittelu on turhaa, mutta... Niin hyvät mahdollisuudet oli kilpailla vaikka ihan kärkisijoista, mutta urheilu on tällaista.

Upeaa on kuitenkin se, että kaikki pelaajat ovat kehittyneet ja ovat nyt kokeneempia. Ella Sahuri ja Peppi Lohko ovat vakiinnuttaneet paikkansa maajoukkueissa. Jessi Lehtonen on ottanut ison harppauksen kokonaisvaltaisessa pelaamisessa, ja hienon henkilökohtaisen  kauden päätyttyä se on huomattu muuallakin. Jessi sai maajoukkuekutsun U20-tyttöjen leirille, uransa ensimmäisen, joka on hieno osoitus pitkäjänteisestä työstä. 

Kaikkinensa olen äärettömän ylpeä jokaisesta pelaajasta, ennen kaikkea siitä, että olen saanut tutustua ja valmentaa näin hienoja nuoria naisia useamman vuoden. Nyt joukkuerakenne muuttuu  ja iso osa lähtee elämässään eteenpäin hakemaan uusia haasteita opiskelujen ja myös urheilun parissa muille paikkakunnille. Elämä siis jatkuu, niin kuin sen pitääkin olla. Jatketaan työtä uuden joukkueen rakentamiseksi ensi kautta varten. Valmennus kiittää.
 

Jarkko Sallinen

On ollut ilo ja kunnia valmentaa tämänkaltaisia pelaajia, jotka harjoittelevat sekä sitoutuvat kovalla tahdolla ja päämääräisesti koripalloon, ylipäätään terveellisiin elämäntapoihin ja urheiluun. Kausi on ollut raskas, loukkaantumisten ja useiden sairastumisien sävyttämä. Nämä toivat kauteen suuria haasteita. Onneksi joukkue on täynnä iloisia ja välittäviä pelaajia, jotka ovat tukeneet toinen toisiaan ja tarvittaessa hypänneet toistensa saappaisiin hyvällä menestyksellä.

Tulin LaBan toimintaan pari kautta sitten. En olisi aluksi uskonut, että tulen nauttimaan näin paljon tästä pestistä, mutta niin sitä vaan homma lähti rullaamaan, kun porukka oli niin uskomaton. Olen valmentanut 20 vuotta putkeen tyttökorista. Tämä joukkue on ollut ainutlaatuinen, valitettavasti se nyt luonnollisesti leviää pitkin maailmaa. Jään kaipaamaan monia yhteisiä asioita niin ilon, voittamisen fiiliksen kuin myös surun tunteita, joukkueena. Matkassa on ollut paljon tunnetta mukana, mutta kaikesta on selvitty. Toivottavasti olen osannut kasvattaa myös siviiliammattini pohjalta pelaajia eteenpäin muussakin kuin koripallossa.  

Valmennusstaffille pitää antaa myös iso kiitos kaudesta, sillä ei tätä yksin jaksaisi, ja me täydennämme kaikki toinen toisiamme. Tästä on kiva jatkaa eteenpäin. Kiitos kaikille!

Mika Andersin

Kausi lähti hyvin käyntiin, ja oltiin menty taas eteenpäin asioissa. Alkutalvesta alkoi loukkaantumis- ja sairastelukierre, joka pisti meidät välillä seinää vasten. Pääsääntöisesti pelaajat pelasivat kahta sarjaa. Pelaajien rasitus alkoi näkyä, kun loukkaantumisia oli niin paljon. Kuitenkin jokainen pelaaja pelasi hyvin ja otti vastuuta. Loppujen lopuksi kausi oli erittäin hieno niin tuloksellisesti kuin joukkueen henkisenä kasvuna. Uusia nuoria nostettiin kokoonpanoon sopivissa määrin.

Takana on huikeat 4-5 vuotta tämän ryhmän kanssa. Toivottavasti pelaajat ovat saaneet tästä ajasta myös paljon irti. Matka jatkuu osalla pelaajista, ja jos saisin toivoa, ottaisin jokaisen pelaajan joukkueeseeni milloin vain. Hienoja tyttöjä, joista nyt jo osa naisia.

Kiitos valmennus ja taustajoukot laajasti erittelemättä.

Tomi Niementö

Minulla ei ajatus pysy tässä kaudessa, vaan se lähti laukalle omaan valmennushistoriaan reilun kymmenen vuoden taakse Heinolaan. Tällöin ensin omat lapseni aloittivat koripallon harrastamisen, ja hetki sen jälkeen löysin itseni YMCA Heinolasta lapsia valmentamasta. Pääosin olen ollut mukana Heinolan 2004- ja 2005 -syntyneiden tyttöjen mukana apu- ja päävalmentajana, jossa myös yksi 06-tyttö on ollut aina mukana. Näistä Heinolasta startanneista pelaajista mukana tällä kaudella oli edelleen viisi pelaajaa.

Näiden nyt jo nuorten naisten kanssa on koettu kentillä monet ilot ja surut, innostuttu yhdessä lajista enemmän ja pelattu monet kiihkeät paikalliskamppailut Orimattilan Jymyä ja SB-Girlsiä vastaan.  On kamppailtu, kehitytty ja heitetty sopiviin väleihin aikalisillä ja muulloinkin huonoa huumoria, jotta homma pysyy rentona, iloisena ja positiivisen puolella. Samalla on hitsauduttu myös lasten vanhempien kanssa yhteen ja yhdessä on rakennettu lapsille hyvää kasvupohjaa harrastuksen parissa.

Kausien jälkeen osa pelaajista on jättäytynyt omasta halustaan sivuun ja osa harrastustaan jatkanut. Harrastuksen ja kilpailullisen nälän ruokkimisen jatkamisen mahdollisti Heinolan, Orimattilan ja Lahden yhdistyminen Lahti Basketball Junioreiden alle. Äkkiä itselle tärkeiden pelaajien määrä kasvoi hurjasti. Nyt yhteisen mustavalkoisen LaBa-lipun alla on saatu vuodesta toiseen kilpailullista menestystä, jonka siemenet on kylvetty kasvattajaseurojen alla. Yhteistyö on tuonut lisää pelaajien keskinäistä kilpailua, kaveruutta, ystävyyttä, valmennusosaamista, ja SM-mitalien lisäksi pelaajat ja seura on huomattu myös Suomen maajoukkuekutsuissa.

Nyt kun moni nuori aikuinen, jonka kanssa omakin valmennusprosessi Heinolassa alkoi, on siirtymässä omassa elämässään täysi-ikäisenä kohti seuraavia seikkailuja, on omakin valmennusprosessi saamassa jonkinlaisen päätepisteen. Siksi tämä kirjoituskin taitaa vähän venähtää. Oma siviilityö sisältää lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävää ajoittain hyvin raskastakin työtä ja oto-valmentajana toimiminen tässä prosessissa reilun kymmenen vuoden ajalta, sisältäen pääosin kolme-neljä kertaa viikossa treenejä ja siihen sarjan tai eri sarjojen pelit viikonloppuisin päälle, on ollut omanlainen voimaannuttava, mutta myös voimia kuluttava valinta. Parina viime vuonna siviilityön raskaus on näkynyt myös omassa valmentamisessa, jonka vuoksi valmentamisessa on pitänyt tehdä valmentamista helpottavia valintoja. Kiitokset samalla tästä seuralle ja valmentajakollegoille.

Kaikkina kausina valmentajien kanssa tehdyssä yhteistyössä pelaajien kasvattaminen on ollut suuressa merkityksessä. Neljä lajivalmentajaa (plus fysiikkavalmentaja Ville) näkevät ja kuulevat paljon, ja jokaisella on omanlaisensa tärkeä kontakti pelaajiin. Pelaajien on ollut helppo lähestyä jotain valmentajaa ja kertoa huolistaan tai iloistaan ja joukkueeseen vaikuttavista asioista. Valmentajat keskustelevat keskenään, ja yhteinen linja asioista on saatu luotua mielestäni helposti. Pelaajien on ollut myös helppoa lähestyä valmentajia, jos huoli toisesta pelaajasta herää. Joskus on niinkin, että valmentajan on helpompi lähestyä pelaajaa kuin oman vanhemman, ja tällaisesta yhteiskasvatuksesta on vuosien varrella ollut hyviä kokemuksia. Uskon näiden nuorten aikuisten saaneen hyvät eväät tulevaisuuttaan varten sekä harrastuksensa että harrastuksessa vaikuttaneiden monien aikuisten ansiosta.

Siviilityö antaa hyvää näkökulmaa nuorten hyvinvointiin, ja siksikin nämä menestymiset ovat valmentamisessa toissijainen asia, joskin tavoiteltava, jos pelaajat itse niin haluavat. Tärkeämpää on lajin parissa luodut ihmissuhteet ja itse koen olevani onnekas, kun olen saanut valmentaa ja olla osa heidän lapsuuttaan, nuoruuttaan ja varhaista aikuisuutta. Harrastuksen parissa luodut ystävyyssuhteet voivat helposti kantaa vuosikymmeniä, vaikka ei joka vuosi vanhoja joukkuetovereita näkisikään. Toivon, että myös minut on valmentajana koettu olevan turvallinen aikuinen, johon voi tarvittaessa vielä vuosienkin jälkeen olla yhteydessä, on sitten asiaa tai huonoa huumoria.

Paljon on ollut itsellä roskia silmässä kauden päätyttyä ja pelaajien ja joukkueen kanssa koettuja asioita muistellessa. Roskia silmässä on ollut myös, kun on nähnyt niitä harrastuksen lopettaneita pelaajia muissa ympyröissä näyttämässä muuta osaamistaan esimerkiksi musiikkia soittamalla, laulamalla ja näyttelemällä.

Jokaiselle pelaajalle tsemppiä, mihin nokka tämän kauden jälkeen osoittaakin. Kiitokset yhteisestä ajasta, lasketaan se sitten kuukausissa tai vuosissa. Kiitokset lasten ja nuorten vanhemmille, joihin on ollut ilo tutustua. Kiitokset myös valmentajille ja joukkueenjohtajille useasta yhdessä koetusta kaudesta, myös tästä kuluneesta kaudesta. Loppuun lyhyesti MRTK!