Pekka Salminen Lahti Basketball Junioreiden valmennuskoulutuksessa

20.10.2021

Lahti Basketball Juniorit starttasi tämän kauden valmentajakoulutuksensa tiistaina 12.10, kun naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen tuli pitämään alueen valmentajille koulutuksen, joka kulki otsikolla: Mikrotytöistä maailmalle.

Koulutus pureutui erityisesti tyttö-ja naiskoripallon erityispiirteisiin, erilaisiin urapolkuihin, sekä ihan käytännön asioihin, joita tyttökoripallossa tulee ottaa valmennuksessa huomioon.

Pekka Salmisen pitkä kokemus koripallovalmentajana ja nyt naisten maajoukkueen päävamentajana antoi hyvän pohjan esitykselle, jossa Pekka rehellisesti ja avoimesti kertoi omista näkemyksistään ja ajatuksistaan tyttö-ja naiskoripallon valmennuksesta.

"Oli hieno saada noin kovan luokan esiintyjä tänne Lahteen. Täällä on tehty hyvää työtä tyttökoriksen parissa jo pidemmän aikaa, ja nyt Pekan ajatusten myötä saadaan varmasti vietyä toimintaa vielä eteenpäin. Isoina viesteinä Pekalla oli voimaharjoittelun tärkeys, ja ylipäätään harjoittelun määrän nostaminen riittävän aikaisessa vaiheessa. Tähän toimiva yläkouluyhteistyö olisi jatkossa elintärkeä lisä, jotta voitaisiin tarjota alueen tyttöpelaajille määrällisesti riittävästi harjoittelua oikeaan aikaan. Pekan esitys vahvisti myös sitä ajatusta, että koripallo ensimmäisenä ammattina on myös tyttö-, ja naispelaajille täysin mahdollista ja reittejä päästä pelaamaan koripalloa ammattilaisena on monenlaisia. Tähän meidän pitää pystyä vastaamaan saamalla jollain aikavälillä naisten edustusjoukkue myös tälle meidän alueelle, jolloin ammattilaisuuden seuraava askelma olisi mahdllista saavutta myös täällä." - kommentoi koulutuksen antia seuran valmennuspäällikkö Pekka Setälä.


Lisätietoja: Pekka Setälä, valmennuspäällikkö, 040 841 6924 / pekka.setala@lbj.fi