U19 tytöille SM-hopeaa kaudella 2022-2023

24.4.2023

Kuva: Mika Nousiainen

Lahti Basketball Junioreiden U19-tytöt taistelivat kullasta U19 tyttöjen valtakunnallisen SM-sarjan finaaleissa loppuun asti!

Lahti Basketballin alle 19-vuotiaat tytöt kärsivät toisen perättäisen niukan loppuottelutappion Tapiolan Hongalle, tällä kertaa luvuin 58-56. Lahtelaiset lähtivät otteluun lauantaisen tappion sisuunnuttamina erittäin kovalla itseluottamuksella ja energialla. Lauantailta oli otettu selvästi opiksi ja nyt korille ajettiin rohkeasti, ja siinä myös onnistuttiin mainiosti kahdessa ensimmäisessä erässä. Tauolle mentiin LaBan selkeässä johdossa 29-44.

Tauko ei tehnyt lahtelaisille hyvää eikä Honkakaan erityisen hyvin onnistunut korinteossa, mutta LaBa pelasi kolmatta erää yli kahdeksan minuuttia ennen kuin sai ensimmäiset pisteet ja sai vain viisi pistettä koko erässä. Silti viimeiseen erään lähdettiin LaBan yhdeksän pisteen johdossa 40-49. Lahtelaisten korinteko takkusi edelleen viimeisessä erässä ja Honka hivuttautui lähemmäksi koko ajan. Suuria minuutteja viikon sisään uurastaneet pelaajat alkoivat myös väsyä kovien taistelujen tuloksena. Voitto oli lahtelaisille erittäin lähellä, mutta ratkaisevilla hetkillä onni ei ollut LaBan puolella.

Kuva: Mika Nousiainen
Kuva: Mika Nousiainen

Tapiolan Hongan joukkueessa on useampi naisten korisliigaa pelannut pelaaja. LaBan tytöt kuitenkin osoittivat olevansa joukkue, joka pystyy taistelemaan tosissaan mestaruudesta. Joukkue ja sen pelaajat ovat ottaneet isoja harppauksia kauden aikana, ja siitä kehittyi kauden aikana jopa mestaruuteen kykenevä.

Joukkueen runkopelaajiin on kauden aikana kuulunut Silja Ruutiainen, Ida Andersin, Ella Sahuri, Vilma Taitto, Jessi Lehtonen, Iina Nousiainen, Tinja Taipale, Lotta Luumi, Peppi Lohko, Inka Sahuri, Veera Mäntykivi, Linda Sallinen, Soma Rashid, Violiina Niementö ja Linnea Lemmetty.

Lisäksi kokoonpanossa on kauden aikana ollut yksittäisissä otteluissa Aino-Kaisa Hyvönen, Ida Hämäläinen, Nella Mattila, Minttu Lohko, Iiris Puska, Aada Sipiläinen, Matilda Nieminen ja Mila Tuuri.

Kuva: Mika Nousiainen
Kuva: Mika Nousiainen

Joukkueen valmennustiimin ovat muodostaneet päävalmentaja Kristian Lampén, ja valmentajat Mika Andersin, Tomi Niementö ja Jarkko Sallinen. Fysiikkavalmentajana on toiminut Ville Nurminen.

- Pelasimme kaksi ensimmäistä erää erittäin hienoa koripalloa. Sen jälkeen alkoi näkyä ehkä kokemattomuutemme sekä myös väsymys. Meillä on takana kuitenkin uskomattoman hieno kausi, ja on ollut hienoa nähdä miten joukkueen pelaaminen ja tytöt ovat kehittyneet. Olen näistä tytöistä ja heidän taistelustaan erittäin ylpeä, kehui päävalmentaja Kristian Lampén.

Kuva: Mika Nousiainen
Kuva: Mika Nousiainen