Lahti Basketball Juniorit valmentajatapaaminen 13.10. kuulumisia

15.10.2020



Lahti Basketball Juniorit järjesti kauden ensimmäisen valmentajatapaamisen tiistaina 13.10 suurhallin kokoustilassa.

Tapaamisen aiheena oli yhdessä eri ikäluokkien valmentajien kanssa keskustella ja miettiä eri ikävaiheiden lajivalmennusta, ja mihin taitoihin ja tekniikoihin kannattaa erityisesti panostaa. Tavoitteena oli luoda yhteinen ajatusmalli tavoiteosaamisesta ja siitä, millaisilla valmiuksilla pelaajat siirtyvät ikävaiheesta seuraavaan.

Seuran valmentajat olivat innolla mukana, kaikista ikäluokista niin tyttö- kuin poikapuolelta oli valmennusedustus, ja ikäluokkien välistä osaamisen sekä kokemuksien vaihtamista tapahtui tapaamisen aikana paljon. Paikalla oli yhteensä 14 valmentajaa.

"Tämä oli erittäin onnistunut startti tulevan kauden valmennustapaamisiin. Oli hienoa nähdä, millä innolla valmentajat miettivät yhteisiä sisältöjä ja niitä ydintekijöitä, joihin panostamalla saadaan suurin mahdollinen vaikutus toivottuun lopputulemaan. Aloitimme tapahtuman yhteisellä alustuksella, jonka jälkeen jakauduttiin kolmeen pienryhmään, joista jokainen ryhmä sai koostaa oman luonnoksensa tavoiteosaamisesta alakoulusta aina akatemiavaiheeseen saakka.

Tehtävä oli haastava, mutta esiin nousi erittäin hyviä kommentteja ja aiheita. Vanhempien ikäluokkien valmentajilta tuli hyviä nostoja niistä asioista, jotka ovat isoimpia rajoittavia tekijöitä esimerkiksi U17-19 vaiheessa. Samaan aikaan yhteisesti voitiin todeta, että ala ja ylä-kouluvaihe on perustaitojen ja hyvien harjoittelutapojen opettelussa ensiarvoisen tärkeä vaihe, ja tämän vaiheen toimet ovat hyvinkin kauaskantoisia.

Tämän koulutuksen päälle on hyvä alkaa rakentamaan lisää yhteisiä tapahtumia, sekä alkaa syventyä miettimään miten nyt esiin nousseita asioita voidaan alkaa tekemään. Lisäksi yhtenä selvänä nostona lähes jokaiseen vaiheeseen oli fysiikkaharjoittelu ja liikuntataitojen kehittäminen. Tälle asialle on myös selvästi tilausta, jotta jatkossakin alueeltamme tulee hyvillä urheilullisilla valmiuksilla olevia pelaajia" kommentoi seuran valmennuspäällikkö Pekka Setälä.

3.11.2020 koulutus nro. 2

Seuraava koulutus järjestetään tiistaina 3.11 klo 16-19:30 ja siihen saadaan mieluinen kouluttaja paikalle, kun miesten edustuksen päävalmentaja Pieti Poikola tulee puhumaan valmentajille aikuistason tavoiteosaamisesta, ja millaisia asioita vaaditaan nykypäivän aktiivisessa ja vauhdikkaassa koko kentän koripallossa.

Ensin päästään seuraamaan miesten harjoituksia ja näkemään toimintaa käytännössä, ja sen jälkeen Pieti on vielä esiintymässä luentotilassa ja kertomassa miesten tämän kauden projektista tarkemmin. Kaikki Lahti Basketball Junioreiden, sekä muiden lähiseurojen valmentajat ovat lämpimästi tervetulleita kuuntelemeen Pietin ajatuksia, ja yhdistelemään niitä junioripuolen valmennukseen. Toivottavasti saadaan vähintään yhtä paljon valmentajia myös tällä kertaa paikalle!